Onnea tuo 13 kellon kielo
Muutimme yli 20 vuotta sitten omakotitaloon. Oli syksy. Piha oli suurin syy, miksi muutimme. Pihassa kasvoi isoja vanhoja mäntyjä ja muutama valtaisa tammi. Talo vaati sisältä täyden remontin, mutta piha oli täydellinen. Metsäisä ja suuri.
Meillä meinasi tulla oikein kunnon perheriita, koska halusin ostaa kielon juurakoita. Mieheni toppuutteli. Hän oli joko jähmeä hämäläinen tai viisas ja harkitseva. Kun kevät koitti, pihassa kukkivat sinivuokot, hetken päästä valkovuokot ja kielot valtasivat kukkapenkit sekä tontin reunat. Uskokaa tai älkää, joskus joudun kitkemään kieloja kukkapenkistä. Niitä kasvaa miltei joka paikassa.
Rakastan kieloja. Niiden tuoksu on niin huumaava. Pienet kauniit kellot, melkein kuulen niiden soivan pihalla. Kieloa ei ole suotta valittu jo 1967 Yleisradion äänestyksessä Suomen kansalliskukaksi.
Ranskassa kielo on vappukukka. Sitä saa myydä torilla vapaasti ilman lupia ja veroja. Vuonna 1561 kuningas Kaarle IX sai kielokimpun tuomaan onnea ja siitä lähtien hän lahjoitti hovin naisille onnea tuovia kielokimppuja 1. toukokuuta.
Ranskassa myydään vappuna 60 miljoonaa kieloa. Jos mies ei ojenna rakastetulleen kielokimppua vappuna, hän mokaa todella pahasti. En kaipaa kielokimppuja, mutta pihalla maleksin kielojen kukkimisen aikaan eli juuri nyt. Ihan vain tuoksun vuoksi. Tuoksu. Tuoksu. Tuoksu.
Kielo oli kevään symboli jo muinaisilla kelteillä. Jos kielon kukassa on 13 kelloa sitä pidetään erityisen onnea tuottavana. Enpä ole vielä löytänyt.
Tänä vuonna mieheni laski, että meidän pihassa kasvaa arviolta 100 000 kieloa. Ehkä hän oli oikeassa, että ei ollut tarvetta ostaa juurakoita.
