Sataa kultaa

Lapsena luin tarinan, jossa oli yllätys yllätys kaunis ja ahkera sekä ruma ja laiska tytär. Leskivaimo piti enemmän rumasta, koska tämä oli hänen oma tyttärensä. Kaunis tyttö oli tytärpuoli.

Kuten arvata saattaa tytärpuoli raatoi kädet verillä ja teki kaikki talon työt. Eräänä päivänä ahkera tytär hyppäsi kaivoon sinne pudonneen kehruupuolan perässä. Kaivossa hän joutui pelottavan Holle-rouvan apulaiseksi.

Tyttö teki työt huolella ja pääsi lopulta kotiin. Palkakseen hän sai päälleen kultasateen ja alkoi kelvata äitipuolelleen.

Seuraavana päivänä laiska tytär heitti puolan kaivoon ja sukelsi perään. Holle-rouvan apurina työt jäivät tytöltä puolitiehen, pullat uuniin palamaan ja omenat puuhun mätänemään. Pois lähtiessään tyttö odotti palkkioksi kultasadetta, mutta sai tervasateen niskaansa.

Tänä keväänä meidän pihassa sataa kultaa. Meidän kultasateella ei ole mitään tekemistä Grimmin sadussaan kuvaaman ahkeruuden tai kauneuden kanssa, enemmänkin lämpimän kasvupaikan ja hyvän puutarhakauppiaan.

Tai sen verran ahkeruutta on taustalla, että kasvi on meidän pihalla kahtena talvena huolella suojattu jäniksiltä ja rusakoita. Nekin havittelevat kultasadetta - tosin eri syistä kuin me. Kasvi on nimittäin kovin myrkyllinen, mutta jänöjä se ei haittaa.

Kultaiden sade oli mieluisa yllätys, koska kasvin ei kuuluisi kasvaa meidän pihassa. Asumme nimittäin kakkosvyöhykkeellä ja tarhakultasade (Laburnum watereri 'Vossii') kestää periaatteessa vain ykkösen talvia. Ajattelin, että pensas tekee korkeintaan muutaman pienen kukan, mutta se sataa kultaa valtoimenaan. Ihmeitä tapahtuu, kun niitä vähiten odottaa.