Takapihan rodoparkki

Viime kesän suururakka oli naapurin sisäänkäynnin edessä olevan ryteikön raivaaminen. Alue oli aikanaan kaunis ja metsäinen, mutta jätevesiverkkoon liittymisen jälkeen vain ruma haava, jossa ei kunnolla kasvanut mikään. Näsiän jouduimme siirtämään aikanaan kaivannon tieltä eikä se pitänyt uudesta paikastaan. Otti, kuivui ja kuoli.

Alue oli vaivannut jo pitkään, mutta jäänyt muiden kiireiden ohessa entraamatta. Viime kesä oli sen aikaa.

Kaadoimme ja haketimme riukuja. Vahdimme naapurin pikkupojan sormia. Hän ihastui hakettimeen täysin sydämin. Ilmassa vipattavat riu’ut ja suuresta suusta tuleva hake oli pikkupojan mielestä ihmeellistä ihmeellisempää. Poika olisi voinut hakettaa koko kesän 24/7. Sormensa ellei ollut tarkkana. Meillä kuulemma on kiva puuhapiha.

Vierivieressä melkein pystyyn kuivuneita tuomia, haapoja, pihlajia... Raivaustöiden jälkeen huomasimme, että pihalta on järvinäkymä. Autotallin takaa vilahtelee Vanaja.

Tilalle istutimme rodoja, niitä violetteja. Muutaman vuoden päästä naapurin etuovelle näkyy rodometsä toivon. Hyvin nuo veijjarit  ovat lähteneet kasvamaan.

Täytyy tunnustaa, että samana kesänä tarttui alennusmyynnistä muutama muu uusi rodo matkaan. Hehkuvan punainen Torero on suosikkini. Kun ilta-aurinko osuu siihen, sen kukka on kuin ohutta läpinäkyvää silkkiä. 

Tänä vuonna isäni pihalla, kuten monella muulla pihalla, se violetti puistorodo kukkii upeasti, vaikka sen kasvukaveri on jo muilla mailla. Yksin elää isänikin. Upeita ovat molemmat.